Trafikförsäkring (Liikennevakuutusehdot)

AXTV:1

Ange sökord

Sökordet du anger markeras i villkorstexten nedan.

Nämä vakuutusehdot yhdessä vakuutuskirjan kanssa muodostavat vakuutuksenottajan ja Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolagin, jäljempänä vakuutusyhtiö, välisen vakuutussopimuksen.

1. Vakuutusehtojen soveltamisala

Vakuutusehtoja sovelletaan liikenteessä käytettävää moottoriajoneuvoa varten myönnettäviin ajoneuvokohtaisiin liikennevakuutuksiin.

2. Vakuutuksen voimassaoloalue

Moottoriajoneuvoa varten myönnetty liikennevakuutus on voimassa kaikissa Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvissa valtioissa.

Liikennevakuutus on voimassa vastuuvakuutuksena kansainväliseen vihreä kortti-sopimukseen liittyneissä ETA:n ulkopuolisissa valtioissa vakuutusyhtiön myöntämän vihreän kortin perusteella, tai ilman vihreää korttia, kun sellainen ei ole välttämätön. Näissä valtioissa sattuneen liikennevahingon korvaus määräytyy vahingon sattumismaan lainsäädännön mukaan.

Liikennevakuutus ei ole voimassa Iranissa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

3. Vakuutuksen sisältö

Liikennevakuutuksesta korvataan, liikennevakuutuslain (460/2016) mukaisesti, moottoriajoneuvon liikenteessä käyttämisestä aiheutuneet Suomessa sattuneet henkilö- ja omaisuusvahingot.

ETA-valtion kansalaiselle vakuutuksesta korvataan myös sellainen liikennevahinko, joka on sattunut läpikuljettavalla alueella muussa kuin vihreä kortti -järjestelmään kuuluvassa valtiossa, kun kysymys on välittömästä matkasta ETA-valtiosta toiseen ETA-valtioon.

Vakuutus kattaa sen ETA-valtion lainsäädännön mukaisen vakuutusturvan, jossa vahinko sattui, tai Suomen liikennevakuutuslain mukaisen vakuutusturvan, jos se on ensiksi mainittua parempi.

Suomessa asuva vahinkoa kärsinyt voi valita, että Suomen liikennevakuutuslain mukaan vakuutetun ajoneuvon liikenteessä käyttämisestä aiheutunut muualla ETA-alueella kuin Suomessa sattunut henkilövahinko korvataan Suomen lain mukaan silloin, kun vahinko lainvalintaa koskevien säännösten mukaan tulisi korvattavaksi muun kuin Suomen lain mukaan.

3.1. Kilpailun aikana aiheutunutta vahinkoa koskeva poikkeus

Kilpailuun tai lajiharjoitteluun osallistuneen ajoneuvon vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut kyseisen ajoneuvon kuljettajalle edellyttäen, että mainitussa toiminnassa ei ollut noudatettava liikennesääntöjä.

3.2. Eräiden työsuoritusten aikana sattuneet vahingot

Vahinkoa ei korvata, kun se on aiheutunut kuormauksen, kuorman purkamisen tai muun työsuorituksen aikana, jos se aiheutuu:

  1. ajoneuvon ollessa paikoillaan ajoneuvon omistajalle, haltijalle, kuljettajalle tai muulle henkilölle, joka suorittaa kyseistä työtä, tai
  2. työsuorituksen kohteena olevalle omaisuudelle tai kyseiseen toimintaan osalliselle toiselle ajoneuvolle.

Momentissa 1 säädetyn lisäksi ei korvata omaisuusvahinkoja, jotka ovat sattuneet kaivuutyössä.

4. Vakuutussopimus

4.1. Vakuutuksenantaja

Vakuutuksenantaja on Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag (jäljempänä vakuutusyhtiö).

4.2. Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus ennen vakuutussopimuksen solmimista

Vakuutuksenottajan on ennen vakuutuksen myöntämistä annettava oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutusyhtiön esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan on lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaistava vakuutusyhtiölle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.

Jos vakuutuksenottaja on tahallisesti tai tärkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa seikasta, jolla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta, ja vakuutusyhtiö olisi oikean tiedon saatuaan antanut vakuutuksen korkeampaa maksua vastaan, vakuutusyhtiöllä on siitä tiedon saatuaan oikeus periä korkeampi vakuutusmaksu takautuvasti, ei kuitenkaan pidemmältä ajalta kuin kuluvalta vuodelta ja viideltä (5) viimeksi kuluneelta kalenterivuodelta. Jos vakuutusyhtiö olisi antanut vakuutuksen alempaa vakuutusmaksua vastaan kuin oli sovittu, liikaa perittyä vakuutusmaksua ei tarvitse palauttaa.

Vakuutuksenottajan on oltava rekisteröity omistajaksi tai haltijaksi ajoneuvorekisteriin. Ajoneuvon rekisteröidyn haltijan on oltava ajoneuvon varsinainen käyttäjä. Jos vakuutuksenottajaksi on tiedonantovelvollisuuden tahallisen laiminlyönnin johdosta virheellisesti merkitty henkilö, joka ei ole Liikennevakuutuslain mukaan vakuuttamisvelvollinen, vakuutusmaksusta vastaa vakuutuksenottajan lisäksi myös se, joka on velvollinen vakuuttamaan ajoneuvon.

Vakuutusyhtiö voi yllä olevassa kappaleessa tarkoitetuissa tapauksissa irtisanoa vakuutuksen 14 päivän kuluessa virheellisestä menettelystä tiedon saatuaan.

4.3. Muuttuneet olosuhteet vakuutuskauden aikana

Vakuutuksenottajan on viipymättä ilmoitettava vakuutusyhtiölle, jos vakuutussopimusta solmittaessa ilmoitetuissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityissä asiantiloissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen muutos, joka merkitsee olennaisesti lisääntynyttä riskiä, jota vakuutusyhtiön ei voida katsoa ottaneen huomioon vakuutussopimusta solmittaessa. Vakuutuksenottajan on ilmoitettava muutoksesta vakuutusyhtiölle viimeistään yhden (1) kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutuksenottaja on saanut ensimmäisen vuotuisen ilmoituksen muutoksen jälkeiselle uudelle vakuutuskaudelle. Vakuutusyhtiö muistuttaa vakuutuksenottajaa tästä velvollisuudesta vuotuisessa ilmoituksessa.

Jos vakuutuksenottaja on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt velvollisuuden ilmoittaa vakuutusyhtiölle olennaisesti vahingonvaaraa lisäävästä seikasta, jota vakuutusyhtiön ei voida katsoa ottaneen huomioon vakuutussopimusta solmittaessa ja vakuutusyhtiö olisi antanut vakuutuksen korkeampaa vakuutusmaksua vastaan, jos vakuutusyhtiö olisi saanut tiedon lisääntyneestä riskistä, vakuutusyhtiöllä on oikeus periä korkeampi vakuutusmaksu takautuvasti, ei kuitenkaan pidemmältä ajalta kuin kuluvalta vuodelta ja viideltä (5) viimeksi kuluneelta kalenterivuodelta.

5. Vakuutusyhtiön vastuun alkaminen

Vakuutusyhtiön vastuu alkaa, kun vakuutusyhtiö tai vakuutuksenottaja antaa tai lähettää hyväksyvän vastauksen toisen sopijapuolen tarjoukseen, jollei muusta ajankohdasta ole yksilöllisesti sovittu vakuutuksenottajan kanssa. Vakuutusyhtiön vastuun alkamisajankohtaa ei voi sopimuksin siirtää tätä aikaisemmaksi. Jos vakuutuksenottaja on antanut tai lähettänyt kirjallisen vakuutushakemuksen vakuutusyhtiölle, ja jos on ilmeistä, että vakuutusyhtiö olisi hakemuksen hyväksynyt, vakuutusyhtiö vastaa myös hakemuksen antamisen tai lähettämisen jälkeen sattuneesta vakuutustapahtumasta.

Vakuutushakemus tai hyväksyvä vastaus, jonka vakuutuksenottaja on antanut tai lähettänyt vakuutusyhtiön edustajalle, katsotaan annetuksi tai lähetetyksi vakuutusyhtiölle.

Jollei ole selvitystä siitä, mihin vuorokaudenaikaan vastaus tai hakemus on annettu tai lähetetty, katsotaan tämän tapahtuneen kello 24.00.

Jos kuitenkin on erityisiä syitä, esimerkiksi vakuutuksenottajan aikaisempien vakuutusmaksujen laiminlyönti, vakuutusyhtiön vastuu alkaa vasta, kun ensimmäisen vakuutuskauden vakuutusmaksu on maksettu.

6. Vakuutuskausi

Ensimmäinen vakuutuskausi on enintään 13 kuukautta. Seuraavat vakuutuskaudet ovat yhden (1) vuoden pituisia.

7. Vakuutuksen voimassaoloaika

Jos jäljempänä ei ole toisin määrätty, vakuutus on voimassa vakuutuskauden kerrallaan siihen saakka, kunnes ajoneuvon omistajan tai haltijan vakuuttamisvelvollisuus vakuutetun ajoneuvon osalta päättyy, vaikka vakuutusmaksua ei olisikaan maksettu määräaikana.

8. Vakuutusmaksu

Vakuutusmaksu lasketaan vakuutusyhtiön kulloinkin voimassa olevien maksuperusteiden ja liikennevakuutuslain 20 §:n mukaisesti.

Vakuutusmaksun määräämisessä otetaan huomioon vahinkoa kärsineiden ja vakuutettujen etujen turvaavuus sekä liikennevahinkoriski. Vakuutusmaksut voidaan määrätä erisuuruisiksi ottaen huomioon eri vakuutuksenottajaryhmien erilaiset vahinkoriskit.

Pienin vakuutuskaudelta perittävä vakuutusmaksu on 15 euroa.

8.1 Vakuutusmaksun maksaminen

Vakuutusmaksu on maksettava yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun vakuutusyhtiö on lähettänyt laskun vakuutuksenottajalle. Ensimmäistä vakuutusmaksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa ennen vakuutusyhtiön vastuun alkamista.

Myöhempiä vakuutusmaksuja ei tarvitse maksaa ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuutusyhtiön vastuu alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse maksaa ennen vastuun alkamista. Poikkeuksena ovat 5. kohdan neljännen kappaleen tilanteet, joissa vakuutusmaksu koko vakuutuskaudelta on maksettava ennen vakuutusyhtiön vastuun alkamista.

Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä vakuutusyhtiön kaikkien vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajan on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia maksusuorituksella lyhennetään.

8.2 Vakuutusmaksun viivästyminen

Jos vakuutusmaksua ei ole maksettu viimeistään eräpäivänä, viivästysajalta peritään vuotuista viivästyskorkoa kulloinkin voimassa olevan korkolain mukaan.

8.3 Vakuutusmaksun ulosottokelpoisuus

Vakuutusmaksu viivästyskorkoineen on suoraan ulosottokelpoinen noudattaen mitä verojen ja maksujen ulosotosta kulloinkin on säädetty.

Jos vakuutusmaksua ei ulosotosta huolimatta ole maksettu, vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa maksuerien lukumäärää siten, että vakuutusmaksu on maksettava yhdessä erässä seuraavan vakuutuskauden alusta lukien.

8.4 Vakuutusmaksun palauttaminen

8.4.1 Liikennekäytöstä poisto

Vakuutuksenottajalla on vakuutusyhtiön soveltamien perusteiden mukaisesti oikeus saada ajoneuvon vakuutusmaksusta palautusta liikennekäytöstä poiston ajalta. Liikennekäytöstä poisto on etukäteen ilmoitettava ajoneuvorekisteriin voimassa olevien määräysten mukaisesti. Vakuutusmaksua hyvitetään liikennekäytöstä poiston ilmoittamispäivää seuraavasta päivästä lukien.

Vakuutusmaksun palautus on päivää kohden 1/360 vakuutuksen vuosimaksusta. Jos liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla on vuodenaikahinnoiteltu liikennevakuutus, palautettava määrä riippuu siitä, mihin ajankohtaan vuodesta liikennekäytöstä poisto kohdistuu.

Liikennekäytöstä poiston ajalta ei anneta vakuutusmaksun palautusta seuraavien ajoneuvotyyppien osalta:

  • Museoajoneuvot
  • Vientirekisteröidyt ajoneuvot
  • Rekisteröimättömät ajoneuvot
  • Siirtoluvalliset ajoneuvot
  • Traktorit, kaivinkoneet, metsätyökoneet ja moottorityökoneet
  • O1- ja O2-tyypin perävaunut

Jos vakuutettua ajoneuvoa on käytetty liikenteeseen rekisteriin ilmoitetun liikennekäytöstä poiston aikana, vakuutuksenottajan on maksettava vakuutusyhtiölle vakuutusmaksu kolminkertaisena liikennekäytöstä poiston alkamispäivän ja liikenteeseen käytön väliseltä ajalta.

8.4.2 Vakuutusmaksun palauttaminen vakuutuksen päättyessä

Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, vakuutusyhtiöllä on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka vakuutusyhtiön vastuu on ollut voimassa. Muu osa jo maksetusta vakuutusmaksusta palautetaan vakuutuksenottajalle.

Vakuutusmaksu, joka on voimassa vakuutuksen voimassaoloaikana, lasketaan suhteessa aikaan.  Vakuutusmaksua ei palauteta erikseen, jos palautettava maksu on vähemmän kuin 8 euroa.

Mahdollista liikaa perittyä vakuutusmaksua ei tarvitse palauttaa, jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusehtojen kohdan 4.2 mukaisen tiedonantovelvollisuutensa.

Vakuutusyhtiö maksaa vakuutusmaksun palautuksen viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain mukaan. Viivästyskorkoa maksetaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut maksunpalautukseen oikeuttavan selvityksen saapumisesta vakuutusyhtiölle.

8.4.3 Kuittaus palautettavasta vakuutusmaksusta

Vakuutusyhtiö voi vähentää palautettavasta vakuutusmaksusta maksamattomat vakuutusmaksut ja muut erääntyneet saatavat.

8.5 Bonus

Vakuutusyhtiön bonusjärjestelmä on osa liikennevakuutuksen hinnoittelua. Bonusjärjestelmän avulla palkitaan asiakkaita vahingottomuudesta alhaisemmalla vakuutusmaksulla.  Liikennevakuutuksen bonus nousee vahingottomien vuosien myötä ja alenee vahinkojen seurauksena. Bonusjärjestelmää sovelletaan yksityishenkilöiden ja yksityishenkilöihin rinnastettavien asiakkaiden henkilö-, paketti-, kuorma- tai linja-autojen taikka moottoripyörien vakuutuksiin.

Bonus määräytyy asiakastasolla, asiakasbonus, ja sitä sovelletaan merkittäviin uusiin liikennevakuutuksiin 1.1.2017 alkaen.

8.5.1 Bonuksen määräytyminen vakuutuksen alkaessa

Liikennevakuutuksen bonusluokka määräytyy asiakkaan asiakasbonuksen perusteella kohdassa 8.5.3 olevan taulukon mukaan.

Bonusluokkaa määriteltäessä vakuutus- ja vahinkohistoria huomioidaan omana kokonaisuutena seuraavan ajoneuvoryhmäjakauman mukaan:

  • Henkilö- ja pakettiautot
  • Kuorma- ja linja-autot
  • Moottoripyörät

Alin bonusluokka on uudessa vakuutuksessa bonusluokka 3 (20 %), kun ei ole lainkaan aiempaa vahinkohistoriaa. Tämä edellyttää, että vakuutuksenottaja antaa vakuutusyhtiölle oikeuden tarkastaa aiemman vahinkohistorian. Mikäli vakuutuksenottaja ei anna vakuutusyhtiölle oikeutta tarkastaa aiempaa vahinkohistoriaa, vakuutus sijoitetaan bonusluokkaan 0 (0 %).

Jos vakuutuksenottaja ottaa vakuutuksen uuteen ajoneuvoluokkaan kuuluvalle ajoneuvolle, vakuutusyhtiö ottaa huomioon nykyisen ajoneuvoryhmän bonusluokan vakuutus- ja vahinkohistorian. Ylin bonusluokka, jonka vakuutuksenottaja voi saavuttaa tällä tavoin, on bonusluokka 9 (50 %).

Ajoneuvon vaihdon yhteydessä uuden ajoneuvon bonusluokka määräytyy vakuutuksenottajan asiakasbonuksen perusteella. Vaihdetun ajoneuvon bonustasoa ei oteta huomioon. Näin ollen vakuutuksenottaja voi saada uudelle ajoneuvolle alhaisemman bonustason kuin mitä vaihdetulla ajoneuvolla oli.

Bonusta ei voi siirtää toiselle vakuutuksenottajalle, eikä myöskään ajoneuvosta toiseen ajoneuvoon.

8.5.2 Vahinkohistoria

Bonuksen suuruus (bonusluokka) määräytyy vakuutuksenottajan vakuutus- ja vahinkohistorian perusteella. Vakuutusyhtiö ottaa huomioon myös vakuutus- ja vahinkohistorian muissa vakuutusyhtiöissä.

Vakuutuksenottajan kanssa samassa taloudessa asuvan aviopuolison, avopuolison tai hänen kanssaan rekisteröidyssä parisuhteessa olevan henkilön vakuutus- ja vahinkohistoria voidaan kyseisen henkilön suostumuksella ottaa huomioon uuden vakuutuksen bonusta määriteltäessä. Vahingottomia vuosia ei voi koskaan olla enemmän kuin vuosia, jolloin vakuutuksenottajalla on ollut voimassa oleva ajokortti.

Kuolleen henkilön vakuutus- ja vahinkohistoria voidaan kuolinpesän suostumuksella ottaa huomioon lesken bonusta määriteltäessä. Tämän edellytyksenä on, että kuollut henkilö ja leski ovat käyttäneet samaa ajoneuvoa.

Vakuutus- ja vahinkohistoria voidaan määrittää myös vihreä kortti -järjestelmään kuuluvan ulkomaisen vakuutusyhtiön antaman todistuksen perusteella. Historia otetaan huomioon samalla tavoin kuin, jos vakuutus olisi ollut voimassa suomalaisessa vakuutusyhtiössä. Jotta todistus otetaan huomioon, todistuksessa on mainittava vakuutuksen voimassaoloaika sekä mahdollisten vahinkojen sattumisajankohdat.

8.5.3 Bonusluokka

Bonusluokka seuraavan vakuutuskauden aikana.

Bonustaulukko yksityiskäytössä oleville moottoripyörille sekä henkilö- ja pakettiautoille

 

Bonusluokka seuraavana vuonna, jos

Bonusluokka

Bonus %

Vahingoton

1 vahinko

2 vahinkoa

3 vahinkoa

OM

0 %

OK

OM

OM

OM

OK

0 %

0-

OM

OM

OM

0-

0 %

0

OM

OM

OM

0

5 %

1

OM

OM

OM

1

10 %

2

OK

OM

OM

2

15 %

3

OK

OM

OM

3

20 %

4

0

OM

OM

4

25 %

5

1

OM

OM

5

30 %

6

2

OM

OM

6

35 %

7

2

OM

OM

7

40 %

8

3

OK

OM

8

45 %

9

4

0

OM

9

50 %

10

5

1

OM

10

55 %

11

6

1

OM

11

60 %

12

7

2

OM

12

65 %

13

8

3

OM

13

70 %

14

9

4

0

14

70 %

15

9

4

0

15

70 %

16

9

4

0

16

70 %

17

13

9

5

17 jne.

70 %

18

13

9

5

 

Bonustaulukko muille bonukseen oikeuttaville ajoneuvoille

 

Bonusluokka seuraavana vuonna, jos

Bonusluokka

Bonus %

Vahingoton

1 vahinko

2 vahinko

3 vahinkoa

OM

0 %

OK

OM

OM

OM

OK

0 %

0-

OM

OM

OM

0-

0 %

0

OM

OM

OM

0

5 %

1

OM

OM

OM

1

10 %

2

OK

OM

OM

2

15 %

3

OK

OM

OM

3

20 %

4

0

OM

OM

4

25 %

5

1

OM

OM

5

30 %

6

2

OM

OM

6

35 %

7

2

OM

OM

7

40 %

8

3

OK

OM

8

45 %

9

4

0

OM

9

50 %

10

5

1

OM

10

55 %

11

6

1

OM

11

60 %

12

7

2

OM

12

65 %

13

8

3

OM

13

70 %

14

9

4

0

14

70 %

15

9

4

0

15 jne.

70 %

16

9

4

0

 

8.5.4 Bonuksen nouseminen

Vakuutus siirtyy korkeampaan bonusluokkaan, jos vakuutusyhtiö ei ole vakuutuskauden aikana maksanut bonukseen vaikuttavaa korvausta. Bonusluokka muuttuu uuden vakuutuskauden alkaessa. Saman vakuutuskauden aikana vakuutuksen bonusluokka voi nousta enintään yhden kerran.

Vakuutuksen siirtyminen vahingottoman vakuutuskauden jälkeen korkeampaan bonusluokkaan edellyttää, että auto on vakuutuskauden aikana ollut liikennekäytössä vähintään 120 päivää ja moottoripyörä vähintään 90 päivää.

8.5.5. Bonuksen aleneminen 

Vakuutus siirtyy alempaan bonusluokkaan, jos vakuutusyhtiö on vakuutuskauden aikana maksanut bonukseen vaikuttavan korvauksen. Vakuutus siirtyy tällöin bonusluokasta toiseen vahinkojen lukumäärän perusteella kohdassa 8.5.3 olevan taulukon mukaisesti. Bonusluokka muuttuu korvauksen maksamista seuraavan vakuutuskauden alusta.

Bonus laskee vahingon seurauksena ainoastaan siinä vakuutuksessa, josta vahinko korvataan. Jos vakuutuksenottajalla on useampia ajoneuvoja, korvauksen maksaminen ei vaikuta muiden ajoneuvojen vakuutuksen bonukseen.

Bonukseen vaikuttavaksi vahingoksi ei katsota vahinkoa, josta on maksettu korvaus, jos:

  • korvaus on maksettu lukittuna taikka lukitussa tai vartioidussa säilytyssuojassa ollutta vakuutuksenottajan ajoneuvoa luvatta käytettäessä sattuneesta vahingosta
  • korvaus on maksettu vakuutetun ajoneuvon omistusoikeuden vaihtumista seuranneen seitsemän (7) päivän aikana sattuneesta vahingosta, eikä vahinkoa ole aiheuttanut vakuutuksenottaja tai hänen kanssaan samassa taloudessa asuva perheenjäsen tai
  • vakuutuksenottaja on viimeistään korvausta seuranneen vakuutuskauden aikana maksanut vakuutusyhtiölle korvausta vastaavan rahamäärän.

8.5.6. Bonusturva 

Bonusturvaa sovelletaan asiakasbonusryhmiin henkilö- ja pakettiautot sekä moottoripyörät.

Bonusturva tulee voimaan, kun vakuutuksenottajan asiakasbonus on bonusluokassa 16 tai sitä korkeammassa. Jos vaikutuksenottajalla on voimassa oleva bonusturva, bonustaso ei laske, jos asiakas aiheuttaa yhden vahingon, joka korvataan. Jos vakuutuksenottaja aiheuttaa useamman vahingon, bonus alenee kohdassa 8.5.3 olevan taulukon mukaan.

9. Vahinkohistoriatieto

Vakuutuksenottajalla on oikeus saada vakuutusyhtiöltä tai Liikennevakuutuskeskukselta todistus vakuutuksensa voimassaoloajasta, sen kattamista ajoneuvoista sekä vahingoista, joiden perusteella vakuutuksesta on suoritettu korvausta (vahinkohistoriatieto). Todistus on toimitettava vakuutuksenottajalle 15 päivän kuluessa pyynnöstä. Todistusta ei kuitenkaan anneta vakuutuksesta, jonka päättymisestä on ennen todistuksen pyytämistä kulunut yli viisi (5) vuotta.

10. Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden vaihtuessa

Vakuutusyhtiöllä on oikeus vakuutuskauden vaihtuessa muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksuja ja muita sopimusehtoja.

Vakuutusyhtiöllä on oikeus vakuutuskauden vaihtuessa muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksuja, omavastuuta ja muita sopimusehtoja, kun muutoksen perusteena on:

  • uusi tai muuttunut lainsäädäntö tai viranomaisen määräys
  • ennalta arvaamaton olosuhteiden muutos, esimerkiksi kansainvälinen kriisi, poikkeuksellinen luonnontapahtuma, suuronnettomuus.

Vakuutusmaksut voidaan määrätä erilaisiksi eri vakuutuksenottajaryhmille käyttämällä erilaisia vakuutusmaksun määräytymisperusteita, jotka vastaavat vahinkoriskiä ja kustannuksia. Määräytymisperusteita ja vakuutusmaksua voidaan muuttaa vahinkoriskiä ja kustannuksia vastaavaksi vakuutuksia ja vahinkoja koskevan tilastoaineiston perusteella.

Vakuutusyhtiöllä on myös oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Jos vakuutusyhtiö tekee edellä mainittuja muutoksia vakuutuskirjaan, vakuutusyhtiö lähettää ilmoituksen siitä, miten vakuutusehdot tai vakuutusmaksu muuttuvat. Muutos tulee voimaan sen vakuutuskauden alusta, joka ensiksi seuraa yhden (1) kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.   

11. Vakuutussopimuksen päättyminen

Vakuutuksenottaja voi kirjallisesti irtisanoa vakuutuksen ainoastaan, kun:

  • ajoneuvo on ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuksi, eikä sitä käytetä liikenteessä
  • vakuutuksenottaja on ottanut vakuutuksen toisesta vakuutusyhtiöstä
  • ajoneuvo on anastettu ja siitä on tehty ilmoitus poliisille ja vakuutusyhtiölle
  • ajoneuvo, jota ei tarvitse merkitä rekisteriin, on tuhoutunut tai otettu pois liikennevakuutuslain mukaisesta liikenteestä.

Vakuutuksenottajan irtisanomisilmoitukseksi katsotaan myös Liikenne- ja viestintäviraston, Liikennevakuutuskeskuksen, Ahvenanmaan ajoneuvoviranomaisen (Fordonsmyndigheten på Åland) tai toisen vakuutusyhtiön ilmoitus siitä, että:

  • ajoneuvo on poistettu lopullisesti liikennekäytöstä
  • ajoneuvo on siirtynyt oikeustoimella muulle uudelle omistajalle tai haltijalle kuin vakuutuksenottajan kuolinpesälle tai konkurssipesälle
  • ajoneuvon hallinta palautuu omistajalle tai hallinta siirtyy uudelle haltijalle, jos ajoneuvon haltija on yksin ollut vakuutuksenottaja
  • vakuutus on otettu toisesta vakuutusyhtiöstä.

Vakuutuksen voimassaolo päättyy ilmoituksessa mainittuna päivänä.

Jos vakuutus päättyy vakuutetun ajoneuvon siirtyessä oikeustoimella muulle uudelle omistajalle kuin vakuutuksenottajalle itselleen tai jos haltija on yksin vakuutuksenottajana ajoneuvon hallinnan vaihduttua tai palauduttua omistajalle, päättyneestä vakuutuksesta korvataan myös ne vahingot, jotka ovat sattuneet seitsemän (7) päivän kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä taikka ajoneuvon hallinnan vaihtumisesta tai palautumisesta omistajalle, jollei ajoneuvon seuraava omistaja tai haltija ole ottanut vakuutusta mainitun ajan kuluessa.

12. Vakuutusyhtiön takautumisoikeus

Vahinkoa kärsineen oikeus vaatia kolmannelta henkilöltä korvausmäärä, jonka vakuutusyhtiö on hänelle suorittanut, siirtyy vakuutusyhtiölle.

Jos kolmas henkilö on yksityishenkilö taikka työntekijä, virkamies tai näihin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettava muu henkilö taikka ajoneuvon omistaja, haltija, kuljettaja tai matkustaja, oikeus siirtyy kuitenkin vain, jos hän on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta.

Edellä mainitusta riippumatta vakuutusyhtiölle syntyy takautumisoikeus vahingon aiheuttanutta kohtaan, mikäli hän on vahinkotapahtuman sattuessa kuljettanut ajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, tai hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksesta taikka alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksesta.

13. Toimenpiteet vahingon sattuessa

Vakuutuksenottajan on liikennevahingosta tiedon saatuaan viipymättä ilmoitettava vahingosta vakuutusyhtiölle. Vahinkoilmoituksen voi tehdä sähköisesti, puhelimitse, postitse tai käymällä vakuutusyhtiön konttorissa.

Vakuutuksenottaja on velvollinen korvauksetta auttamaan vakuutusyhtiötä vahingon selvittämisessä ja toimittamaan vakuutusyhtiölle asiakirjat ja tiedot, jotka tarvitaan korvausasian käsittelyä, vastuun selvittämistä ja vahinkolaskelmia varten.

Jos vakuutuksenottajalta tai muulta vahinkoon osalliselta vaaditaan korvausta, tämän tulee ohjata korvausvaatimus vakuutusyhtiölle.

14. Henkilö- ja vahinkotietojen käsittely

Vakuutusyhtiö kerää ja käsittelee henkilötietoja tuotteiden ja palveluiden tarjoamista ja asiakassuhteen hoitamista sekä lakisääteisten velvollisuuksiensa täyttämistä varten. Tietoja voidaan käyttää myös markkinointitarkoituksessa.

Vakuutusyhtiön täydellinen tietosuojaseloste on saatavilla osoitteesta http://www.omsen.ax. Tietosuojaselosteen voi saada myös postitse tai sähköpostitse lähettämällä sähköpostitse pyynnön osoitteeseen dso@omsen.ax, tai ottamalla yhteyttä vakuutusyhtiön konttoriin.

15. Digitaaliset palvelut

Jos vakuutuksenottaja on solminut sopimuksen vakuutusyhtiön digitaalisista palveluista, vakuutuksenottaja voi hoitaa asioita sellaisen palvelun kautta vakuutusyhtiön kulloisenakin ajankohtana tarjoamassa laajuudessa.

Jos vakuutusyhtiön digitaalisia palveluja käytetään vakuutus- ja korvausasioiden hoitamiseen, vakuutukseen sovelletaan, vakuutussopimuksen ehtojen lisäksi, myös digitaalisia palveluja koskevia yleisiä ehtoja ja kutakin digitaalista palvelua koskevia erityisiä ehtoja.

Vakuutusyhtiöllä on oikeus lähettää kaikki vakuutuksiin ja korvausasioihin liittyvät tiedot vakuutusyhtiön verkko- ja mobiilipalveluihin. Tällaisia tietoja ovat muun muassa vakuutusehdot, vakuutuskirjat, päätökset, laskut, tiedotteet, ilmoitukset, vastaukset, muutokset ja irtisanomiset.

Vakuutuksenottajalla on oikeus saada mainitut tiedot postitse kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, kun vakuutuksenottaja on ilmoittanut vakuutusyhtiölle haluavansa saada tiedot postitse.